Ted Grant: marxismin katkeamaton lanka Share TweetTed Grant oli politiikan jättiläinen niille jotka tunsivat hänet hyvin. Hän eli ja hengitti marxismin ideoita ja oli epäröimättä tärkein marxilainen teoreetikko sitten Trotskin kuoleman. Tämä tulee selväksi hänen kirjoituksistaan, joita hän työsti läpi yli 70 vuotta jatkuneen poliittisen toimintansa aikana. Näistä kirjoituksista suurin osa on luettavissa osoitteesta tedgrant.org. Ted Grantista tuli laajemmin tunnettu vasta 1970- ja 1980-luvuilla, kun the Militant Tendency saavutti näkyvyyttä Britanniassa. Ted perusti ”the Militant”-sanomalehden vuonna 1964. Se oli tuolloin vain pieni nelisivuinen mustavalkoinen kuukausilehti ilman omaa toimistoa tai vakituista henkilökuntaa, mutta jo vuonna 1972 siitä oli tullut nelisivuinen viikkolehti ja 1980-luvun puoleen väliin mennessä the Militant Tendency oli jo kaikkien tuntema. Parhaimpina aikoinaan ”Militantilla” oli tuhansia tukijoita, 200 kokopäiväistä työntekijää, kansallisia ja alueellisia toimituksia, kolme jäsentä parlamentissa, kontrolli Labour-puolueen nuorsosialisteista sekä alati kasvava vaikutusvalta ammattiliittojen ja työväenliikkeen parissa. Näin ollen se oli kaikkein menestyksekkäin trotskilaisryhmä sitten Trotskin vasemmisto-opposition aikojen. Nämä saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia ilman Ted Grantin aatteita ja vaikutusta. Neljäs internationaali Ted oli alunperin kotoisin Etelä-Afrikasta mutta vietti suurimman osan elämästään Britanniassa. Sinne hän muutti vuonna 1934 etsiessään uusia poliittisia näkymiä ja autettuaan perustamaan Left Opposition liikkeen Johannesburgissa. Trotskin neuvosta hän liittyi Independent Labour Partyn (ILP) jäseneksi. Mutta poliittisen aselevon ja Labour-puolueen toisen maailmansodan jälkeisen hajoamisen myötä hänestä tuli avainhenkilö Workers International Leaguen ja myöhemmin the Revolutionary Communist Partyn (RCP) perustamisessa. Näinä aikoina Tedistä tuli liikkeen pääteoreetikko. Trotskin kuoleman jälkeen neljännen internationaalin johtajat kuten James Cannon, Pierre Frank ja Ernest Mandel osoittautuivat kykenemättömiksi ymmärtämään uutta tilannetta ja etenivät virheestä toiseen. He pelkästään toistelivat papukaijan tavoin Trotskin sotaa edeltäviä lausuntoja, vaikka tilanne oli kokonaan erilainen. He kiistivät sodan jälkeisen talouden nousukauden, ja sen sijaan keskittyivät puhumaan välittömästä talouden romahduksesta ja vallankumouksesta. Ted Grant sen sijaan esitti, että kapitalismi oli väliaikaisesti vakautunut ja käymässä läpi nousukautta. Itse asiassa tämä nousukausi osoittautui 25-vuotiseksi kasvun ajaksi, pitemmäksi kuin kukaan olisi voinut ennustaa. Ted antoi syitä tälle nousukaudelle artikkelissaan ”Will there be a Slump?” (Tuleeko lama), samaan aikaan kun neljännen internationaalin johtajat antautuivat keynesiläisyydelle. Grant myös ensimmäisenä ymmärsi stalinismin voiton Itä-Euroopassa ja Kiinassa, missä kapitalismi syrjäytettiin. Stalinistit olivat ottaneet käyttöön kansallistetun suunnitelmatalouden, mutta samalla byrokraattisella pohjalla kuin Neuvostoliitossa. Samaan aikaan kun hän näki nämä hallinnot keinotekoisina työläisten valtioina tai proletaarisen bonapartismin muodostumina, niin sanotun neljännen internationaalin johtajat näkivät pelkästään kapitalismia ja valtiokapitalismia. Ajan myötä he liikkuivat rajusti päinvastaiseen suuntaan ja jopa väittivät Titon Jugoslavian olevan ”terve työläisten valtio”. He kulkivat virheestä toiseen. Täten siis Trotski oli kylvänyt lohikäärmeen hampaita mutta niistä tuli vain kirppuja. Ted Grant oli ainoa poikkeus tähän. Hän kykeni ymmärtämään uuden tilanteen ja antoi uuden poliittisen suunnan brittiläiselle järjestölle. Osoittauduttuaan erehtyneiksi monissa kysymyksissä neljännen internationaalin ”johtajat” kostivat Tedille heikentämällä järjestelmällisesti Britannian osastoa, mikä johtikin lopulta sen tuhoutumiseen. Kunniapolitiikka on aina kaikkein syövyttävintä. 1950-luvun alkupuolella Tedillä oli jäljellä vain pieni ryhmä, jonka hän onnistui pelastamaan RCP:n tuholta. Nämä olivat erityisen vaikeita vuosia, joiden aikana jokainen askel eteenpäin oli raskas. Objektiivisesti katsoen kapitalismi kukoisti, ja sodan jälkeinen Labour-hallitus oli pannut täytäntöön suuria uudistuksia ja kansallistamisia. Stalinismi oli vahvistunut itäisessä Euroopassa ja Kiinassa. Tästä johtuen todellisen marxilaisuuden voimat olivat kuihtuneet pieneksi ryhmäksi, jonka oli uitava vastavirtaan. Tuskin edes Marx, Engels tai Trotski olisivat saaneet aikaan näkyvää eroa. Tästä huolimatta Ted piti asiat koossa ja valmistautui tilanteen muutokseen tulevaisuudessa. Tehtävänä oli kouluttaa pientä vähemmistöä marxismin ideoihin. Vasta vuonna 1964 “Militantin” perustamisen myötä asiat alkoivat muuttua. Olimme työskennelleet Young Socialists:n (YS) parissa vuoden 1960 perustamisestaan lähtien, mutta olimme vain hyvin pieni ryhmittymä vastassamme suurempia kilpailijoita kuten äärivasemmistolainen Socialist Labour League (SLL) ja International Socialists. Tämä aiheutti meille vakavia ongelmia etenkin SLL:n äärivasemmistolaisten kanssa, jotka onnistuivat lopettamaan YS:n toiminnan . Tämä oli Wilsonin Labour-hallituksen ja Vietnamin sodan vastaisten protestien aikaa. Pian SLL:n lähdettyä loputkin ryhmittymät hylkäsivät Labour-puolueen, julistaen sen lakanneen olemasta työläisten puolue. Mutta me pysyimme siellä ja otimme osaa uudelleen perustettuun nuorisoryhmään, the Labour Party Young Socialists (LPYS). The Militantin nousu Tilanne muuttui jälleen vuonna 1970 Ted Heathin johtaman konservatiivihallituksen noustessa valtaan. Tähän mennessä olimme kasvattaneet kannatustamme ja meillä oli suunnitelmana ostaa painokone, palkata täyspäiväisiä työntekijöitä ja julkaista ”Militant” joka toinen viikko. Meillä oli enemmistö LPYS:sä, ja pystyimme näin suuntaamaan lehteä enemmän ulospäin kohti työläisiä ja nuorisoa. Lyhyessä ajassa tilanne teollisuudessa oli muuttunut dramaattisesti laajalle levinneiden lakkojen ja hallituksen vastaisten protestien myötä. Ammattiliitot, jotka siihen asti olivat olleet oikeiston hallinnassa, olivat nyt kääntyneet vasemmalle varsinkin Jack Jonesin ja Hugh Scanlonin voittojen myötä. Olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ted oli aina opettanut meille näkökulmien ja massaorganisaation tärkeyttä. Kun työläiset liikehtivät poliittisesti he kääntyvät aina joukko-organisaatioidensa puoleen. Lahkot sen sijaan etsivät oikoteitä, jotka saattavat johtaa nämä ties minkälaisiin seikkailuihin. Tämä ei toki tarkoittanut massaorganisaatioiden sokeaa palvontaa. Kuten Ted sanoi, ”viimeisten 70 vuoden aikana Labour-puolue on antanut valtavaa vakautta kapitalismille”. Mutta tämä tulisi muuttumaan tapahtumien myötä. Tehtävänämme oli perustaa marxilainen suuntaus joukko-organisaation sisällä, eikä irtaantua työläisten liikkeestä. Olennaisena osana tätä olivat marxilaiset ydinjoukot sekä marxilaisen teorian merkitys. Ted oli aina tiukka tässä asiassa ja kehoitti meitä oppimaan marxismin perusteet. Hän neuvoi meitä lukemaan ja opiskelemaan marxismin suurten ajattelijoiden (Marx, Engels, Lenin ja Trotski) kirjoituksia. Tämän lisäksi Ted aina painotti tarvetta lukea uudelleen tuottamiamme materiaaleja, jotka osaltaan rikastuttivat marxismin ideoita. ”Meidän on annettava tovereille pohja niissä (marxilaisessa teoriassa)”, hän selitti. ”Teoriaa tulee syventää, kehittää ja laajentaa jokaisessa vaiheessa. Tehtävämme ei ole vain toistaa ideoita”. Tämä lähestymistapa antoi liikkeellemme vankan teoreettisen pohjan. ”Se jolla on nuoriso, on myös tulevaisuus” Ted myös painotti nuorison tärkeyttä, sillä se on jokaisen vallankumouksellisen liikkeen todellinen liikkeellepaneva voima. Kuten Lenin sanoi, ”se jolla on nuoriso, on myös tulevaisuus”. Marxismiin perehtyneen nuorison avulla kykenimme voittamaan puolellemme vanhemmat työläiset Labourissa ja ammattiliikkeissä. Tämän saimme aikaan LPYS:sä. Ted sanoi: “meillä on vanha suuntaus siinä mielessä, että se on Marxin, Engelsin, Leninin ja Trotskin ideoiden jatkumoa. Mutta se on myös nuori liike kokoonpanonsa vuoksi”. Näillä keinoin kykenimme tekemään lisää poliittisia valtauksia työväenliikkeessä. Tehtävämme oli yksinkertainen, Ted selitti: ”tehdä työväenluokka tietoiseksi meidän ideoistamme”. Ted Grantin opastuksella me liitimme todelliset marxilaiset ideat todelliseen työväenliikkeeseen. Tätä lukemattomat toiset liikkeet eivät koskaan kyenneet saavuttamaan. Ted puhui jokaisessa Militant Readers tapaamisessa joita järjestimme LPYS:in kansallisissa konferensseissa. YS kasvoi muutaman kymmenen hengen tapaamisista ja lopulta meillä oli 2000 osallistujan erillistapaamisia, kun koko konferenssi osallistui. Ted riisui takkinsa, kääri hihansa ylös, asetti muistiopinon pöydälle ja aloitti tunnin puheen ohjelmasta ja perspektiiveistä. Nämä puheet selittivät maailman ja Britannian kapitalismin kriisiä, ottaen kantaa porvariston, sitten oikeiston ja sitten vasemmistoreformistien argumentteihin. Hän esitti marxilaisia ratkaisuja työläisten ongelmiin pohjautuen faktoihin, lukuihin ja selityksiin. Ne olivat mestarillisia performansseja jotka nostivat nuoren yleisön poliittista tasoa, kuten oli tarkoituskin. Tilaisuuksien jälkeen baareissa Ted oli nuorison ympäröimä, ja vastasi taitavasti heidän kysymyksiin muun muassa filosofiasta ja tieteestä. Häntä oli helppo lähestyä ja hän nautti keskusteluistaan nuorten toverien kanssa. Hän oli ymmärtänyt, että vanhempi sukupolvi oli loppuunpalanut ja yhä skeptisempi sosialistisen vallankumouksen suhteen. Täten oli olennaista kouluttaa uusi tulevaisuuden johtajien sukupolvi. Ted oli laajalti lukenut eikä pelkästään marxismista, vaan monista muista aiheista. Hän ahmi Financial Timesiä ja muita sanomalehtiä, jotka hänen mukaansa antoivat materiaalia nykypäivän historialliseen materialismiin. Stalinismin romahdus Liikkeemme pääteoreetikkona Ted kirjoitti kaikki näkökulma-asiakirjat, jotka toimivat keskusteluiden pohjana kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa. Hän painotti että ”marxismin dialektista metodia on käytettävä”, ja kirjoitti dokumentteja jotka analysoivat siirtomaavallankumoksia, Espanjan sekä Portugalin vallankumouksia, kansallisia kysymyksi sekä muita aiheita. Stalinismin romahdus kapitalistisen vastavallankumouksen johdosta oli valtava takaisku. Ironista kyllä, ne tahot jotka luokittelivat Neuvostoliiton valtiokapitalistiseksi yhteiskunnaksi, kuten Britannian Socialist Workers Party (SWP) teki, lopulta kuvailivat tätä vastavallankumousta askeleeksi sivuttain, ei taaksepäin. Tedin mukaan ”yksityisomaisuuden palauttaminen tuli täytenä yllätyksenä näille naisille ja herroille”. Hän jatkoi: ”mitä vaihtoehtoja heillä oli tarjota yksityistämisille ja suunnitelmatalouden hylkäykselle? Tämä ei ole pelkkä teoreettinen kysymys, vaan elintärkeä Venäjän työväenluokan kannalta”. Tony Cliff, SWP:n perustaja ja johtaja, sanoi että ”yksityistäminen on merkityksetön aihe”. ”Jos kansallistaminen on merkityksetöntä ja jos Venäjän tapahtumat ovat pelkkä askel sivuttain, niin miksi sitten vastustaa sitä? Silloinhan ei pitäisi olla väliä jos kaikkein mukavin porvari ottaa ohjat valtiokapitalismilta?” Tämän vuoksi SWP tuki Yhdysvaltojen avustamia fundamentalisteja Afganistanissa sekä Romaniassa kapitalismia vaativia opiskelijoita. Mikä tahansa oli muodissa, he tukivat sitä. Viime aikoina he tukivat islamistisia voimia Egyptissä, uskoen heidän olevan imperialismin vastaisia taistelijoita! Ted lainasi Trotskia: ”Ne, jotka eivät kykene puolustamaan vanhoja näkemyksia tai asemia, eivät kykene myöskään valloittamaan uusia.” Suhteellisuuden ja huumorin taju Ted Grantin mukaan suhteellisuuden ja huumorin taju olivat tarpeellisia jokapäiväiselle työllemme. Meidän ei tule vaipua hysteriaan, vaan ottaa ystävällinen lähestymistapa jopa vastustajiamme kohtaan työväenliikkeen sisällä. Ideoiden voima oli kaikkein tärkeintä. Kapitalistinen media sekä reformistit koettivat aina kuvailla meitä pelottaviksi, vaikka tämä ei koskaan ollut Tedin menetelmä. He käyttivät tällaista mustamaalausta koska eivät kyenneet vastaamaan poliittisesti. Meidän johdonmukainen työmme Labour-puolueessa oli antanut meille lukuisia tukikeskittymiä maan eri osissa, mutta etenkin Liverpoolissa. Siellä ja osana suurempaa käännöstä vasemmalle me kykenimme kääntämään Labourin vastustamaan leikkauksia ja hinnankorotuksia, luomaan lisää työpaikkoja, sosiaalisia palveluita ja asuntoja, joihin ihmisilla oli varaa. Kun Labour äänestettiin valtaan Liverpoolissa vuonna 1983, se merkitsi suoraa törmäystä Thatcherin hallituksen kanssa. Tässä taistelussa me olimme yhteisessä rintamassa 30:n muun Labourin neuvoston kanssa, mutta yksitellen nämä antoivat periksi ja jättivät Liverpoolin yksin. Menestyksemme Liverpoolissa ja muualla antoi lisäpuhtia Militantin vastaiselle noitajahdille. Ted ja loput toimitusneuvostosta erotettiin Labour-puolueesta jo vuonna 1982 ja nyt jahti voimistui edelleen. Mutta Militant vastasi suurten julkisten tapaamisten kautta, joihin osallistui tuhansia ihmisiä ympäri maata. Militant Tendency kasvoi valtavasti, ja Militantista tuli laajemmin tunnettu sen jälkeen kun sen tarina ilmestyi lukuisissa sanomalehdissä ja televisiossa. Oltuamme vasemmiston pienin ryhmä meistä tulikin suurin. Tämä oli Ted Grantin kokemusten, ideoiden ja metodien tulosta. Me aloitimme pitämällä julkisia tapaamisia pubien takahuoneissa, ja lopulta järjestimme tuhansien osallistujien kansallisia Militant-kokouksia Royal Albert Hallissa ja Alexandra Palacessa. Olimme myös saavuttaneet vankan aseman ammattiliitoissa, BLOC:in (Broad Left Organizing Committee) myötä. BLOC järjesti tuhansien osallistujien ammattiliittokokouksia 1980-luvulla. Kaivostyöläisten lakon aikana vuosina 1984–1985 me rekrytoimme noin 500 kaivosmiestä, mikä edelleen oli osoitus kasvavasta vaikutuksestamme. Thatcherin uudelleenvalinta vuonna 1987 oli käännekohta. Kun Kinnock johti Labourin vaaleissa tappioon, samaan aikaan marxistit Pat Wall, Terry Fields sekä Dave Nellist j valittiin uudellen aiempaa suuremmilla äänimäärillä. Tämä osoitti käytännössä rohkean sosialistisen politiikan vetovoiman. Tästä huolimatta Patin traagisen kuoleman jälkeen Kinnock erotti Terryn ja Daven puolueesta päästäkseen eroon Militantista. Liverpoolin toverit kokivat saman kohtalon, kun heidät erotettiin tekaistujen syytösten nojalla. Vuonna 1989 Thatcherin hallitus otti käyttöön tasasummaveron* (poll tax) Skotlannissa ja sitten koko maassa. Jo vuonna 1986, kun tästä verosta ensimmäistä kertaa puhuttiin, Ted otti esille idean veronmaksusta kieltäytyvään joukkokampanjaan. Tässä tilanteessa me panostimme voimamme kampanjan kehittämiseen ja johtamiseen. Lopulta 14 miljoonaa kansalaista kieltäytyi veron maksusta, Thatcher erosi ja vihattu vero kumottiin. Kautta 1980-luvun Labour-puolue ja ammattiliitot kääntyivät voimakkaasti oikealle, aiheuttaen meille vaikeuksia. ”Hyvät kenraalit tietävät milloin perääntyä”, Ted selitti, ”kun taas huonot voivat muuttaa perääntymisen sekasortoon.” Näin lopulta kävikin suurimmalle osalle Peter Taaffen johtamasta Militantin johtokunnasta, josta oli tullut monien menestystemme myötä ylimielinen. Oikotie yli kallion Eric Hefferin kuoltua ja Tedin ja muutaman muun toverin vastusteluista huolimatta johtokunta asetti ehdokkaan Waltonin (Liverpool) Labour-puoluetta vastaan. Tämä oli suuri virhe. Tätä seurasi ”uusi käännös” (New Turn) Skotlannissa, jossa liike irtautui Labour-puoluesta ja aloitti uutena puolueena. Tämän tarkoitus oli estää skotlantilaisen nationalismin nousu! Ted kutsui tätä oikein ”oikotieksi yli kallion”. Tämän jälkeiset tapahtumat osoittivat Tedin olleen oikeassa, etenkin Skotlannin sosialistipuolueen ja Militantin tuhon myötä. Yrityksemme vastustaa tätä ultravasemmistolaisuutta johti erottamiseemme Militantista, joka pian tämän jälkeen leimasi itsensä uudelleen Englannin ja Walesin sosialistiseksi puolueeksi. He jättivät Labour puolueen omaan arvoonsa, uskoen sen olevan porvarillinen puolue josta ammattiliittojen oli irtauduttuva. Juuri samaa politiikkaa Tony Blairkin ajoi! Melkein kaikki mitä Ted oli opettanut hylättiin, ja sen sijaan keskityttiin etsimään olematonta oikotietä menestykseen. Toisin sanoen he lopulta tuhosivat Militantin, kuten Ted oli ennustanut. Aiemmin vankat tukialueemme Liverpoolissa ja Skotlannissa murskautuivat. He muuttivat itsensä aktivistien organisaatioksi, hypäten yhdestä kampanjasta toiseen. He hylkäsivät teorian ja poliittisen tason. Tämä johti pyöröovijäsenyyteen sekä sekoitukseen lahkolaisuutta ja räikeää opportunismia. Katkeamaton lanka Tästä horjumatta Ted perusti Socialist Appealin ja International Marxist Tendencyn, joka pelasti entiset perinteet, ohjelman ja toimintatavat. Tärkeintä oli jatkaa todellista marxilaista perinnettä – katkeamattomana lankana. Ted Grant auttoi meitä valmistautumaan tätä seuraaviin vallankumouksellisiin tapahtumiin. Kapitalismin pohjalta ei ole tietä eteenpäin. ”Hallitseva luokka katsoo tulevaan suurella pessimismillä ja kauhulla”, Ted selitti usein. ”Mandel on nyt ehdottanut Kondratievin syklin ideaa”, Ted huudahti. ”Eilen he sanoivat että lamaa ei tule. Mutta tämä ei ole syklinen vaan kapitalistisen järjestelmän orgaaninen kriisi. Se ei ole syklien kriisi, vaan juontuu tuotantovoimien, kansallisvaltioiden ja yksityisomistuksen välisestä ristiriidasta”. Reformisteilla – jopa vasemistoreformisteilla – oli erittäin lyhyt muisti. ”Marxismi on työväenluokan muisti... Tie reformismiin merkitsee katastrofia”. Ei ole keskitietä, ja kapitalismia ei voida pelastaa. Se on tuhottava. “Yhteiskunnan taloudellinen perusta on aina ratkaiseva. Ideat laahaavat takana, mutta eivät ikuisesti. Lopulta politiikan on yhdenmukaistuttava talouden kanssa”, Ted selitti. Tämän takia hän aina painotti, että ”tapahtumat, tapahtumat ja tapahtumat” ovat kaikkein tärkeimpiä työväenluokan näkemysten muuttamisessa. Mutta hän varoitti myös, että tie eteenpäin tulisi olemaan pitkä johtajuuden kriisin vuoksi. ”Me olemme pitkässä sodassa, ja edessämme on väistämättömiä tappioita sekä voittoja”. Tämä perustuu näkemykseen, jossa yhteiskuntajärjestelmä on pitkien kuolonkouristusten riivaama. Täten olisi moniakin mahdollisuuksia yhteiskunnan muuttamiseen. Tällä hetkellä elämme kapitalismin historian suurinta talouskriisiä, mikä on osoitus marxismin ja Ted Grantin ideoiden voimakkuudesta. Meidän on valmistauduttava tulevaisuuteen: maailmanlaajuiseen vallankumousten ja vastavallankumousten aikakauteen. Historiassa ei ole koskaan ollut vastaavaa epävakauden aikaa. Mutta emme saa harhautua satunnaisuuksien poluille, vaan ”meidän on keskityttävä perusteisiin”, kuten Ted aina painotti. Objektiiviset olosuhteet vallankumoukselle kypsyvät kaikkialla. Mutta ihmiskunnan kriisi on itse asiassa johtajuuden kriisi. Vanhoista organisaatioista on tullut valtava este työläisille. ”Subjektiiviset tekijät ovat kaikkein tärkeimpiä historiassa”, Ted selitti. Tärkein tehtävä on siis opettaa ja kouluttaa marxismin voimia, jotta ne voivat pelata avainroolinsa kun otollinen aika tulee. Tässä kuussa on Ted Grantin satavuotissyntymäpäivä. Aiomme juhlistaa sitä kuten Ted olisi halunnut: uudella sitoutumisellamme rakentaa marxismin voimia Britanniassa ja kansainvälisesti. Kuten Alan Woods selitti äskettäin ilmestyneessä Tedin elämäkerrassa, “Aristoteles vertasi filosofi Anaxagorasta raittiiseen mieheen keskellä juopuneita”. Samoin voisi sanoa Ted Grantista. Hänen eläessään ei ollut toista hänen kaltaista, eikä kukaan pysty häntä korvaamaan nyt kun hän on poissa. Mutta International Marxist Tendecyn joukoissa on monia kokeneita tovereita, jotka ovat omaksuneet hänen ideansa ja toimintatapansa ja ovat täysin varustettuja niiden täytäntöönpanemiseksi. Tältä pohjalta me rakennamme ja lujitamme voimamme ja valmistelemme pohjaa suuren marxilaisen liikkeen synnylle. Tämä liike voi saattaa työväenluokan valtaan ja vakiinnuttaa sosialismin sekä Britanniassa että kansainvälisesti.
